torstai 21. helmikuuta 2013

Kokeilu viestin jäsentämisestä

Suomen parhhat työpaikat julkaistiin viime viikolla. Parhaaksi ylsi jälleen Futurice Oy. Riku Valtasola, Tampereen yksikön vetäjä, oli eilen mukana Parhaan johtamisen opinkierroksella kertomassa heidän johtamisen tarinansa. Futuricella johtaminen vaikuttaa perustuvan viestinnän avoimuuteen ja yksinkertaisiin yhteisiin pelisääntöihin.

Avoimen viestinnän on tärkeää hahmottaa lopulta, mikä vastuu kenelläkin on. Vaikka koko organisaatiolla on mahdollisuus vaikuttaa yhtiön strategiaan, johdolla on vastuu kokonaisuuden kokoamisesta. Vaikka vaikuttamisen mahdollisuuksia on, kenenkään ei tarvitse pelätä joutuvansa vastuuseen ideastaan. Tämä vapauttaa varmasti monen mieltä ja tarjoaa aidon mahdollisuuden tuoda omat ideansa esille.

Viestien huolellinen jäsentäminen on toinen tärkeä elementti avoimen viestinnän kulttuurissa. Haluankin nyt kokeilla itse tätä. Lupaan tulevan kahden viikon kokeiluperiodin aikana viestiä itse mahdollisimman selkeästi. Toivon saavani tällä aikaa muutoksen omassa ajattelussani, mikä johtaisi siihen, että voisin paremmin luottaa muiden tekemiseen, kun kokisin itse viestineeni selkeästi.

Opinkierroksella opimme myös, että kuuntelemisessa on heittäydyttävä hetkeen, omaa agendaa ei voi olla, jos aidosti pyrkii kuuntelemaan. Kirjoitettuna tuntuu itsestäänselvältä, mutta kokeilepa oikeassa elämässä.

sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Haaveiden HR

Olen aina kuvitellut, että jos hyvin käy, minusta tulee joskus henkilöstöjohtaja. Olen kuitenkin oppinut ymmärtämään, että monien henkilöstöalan ihmisten työ on varsin operatiivista ja hallinnollista. Työ ei enää tunnukaan tavoittelemisen arvoiselta. Kuvitelmien, haaveideni HR:ssä tehdään tulevaisuutta haastamalla ihmiset uuden äärelle ja epämukavuusalueelle oppimaan. Tässä haaveen maailmassa HR:llä on aito strateginen rooli paitsi liiketoiminnan tukena, myös bisneksen uudistajana.

Miten HR:n on uudistuttava, jotta siitä tulee tulevaisuuden näkijä ja tekijä? Kootaan paikalle  näkemyksellisiä tulevaisuuteen katsojia, kuten Panu Luukka Great Place to Work -instituutista, Taru From HR4:sta sekä tulevaisuusasiantuntija Markku Wilenius, HR:n asiakkaita eli liiketoimintajohtoa sekä itse uudistuksesta haaveilevia HR-osaajia. Katsotaan, millainen tulevaisuus tällä konklaavilla saadaan aikaiseksi!

Olet tervetullut mukaan: http://www.centralfinlandchamber.fi/kalenteri/koulutukset/hr-n-tulevaisuuspaiva

maanantai 4. helmikuuta 2013

Millainen on hyvä tavoite?

Myyntiä ei voi olla ilman tavoitetta. Opin tämän Vuoden nuoreksi yrittäjäksikin Keski-Suomessa valitun Stylehunter Oy:n yrittäjän Suvi Widgrenin johtamisen tarinasta Parhaan johtamisen opinkierroksella viime viikolla. Jäin miettimään tavoitteen merkitystä laajemmin ja toisaalta omalta kohdaltani.

Ylevien tavoitteiden merkitys on itseä suuremmassa missiossa. Elämä kävisi tympeäksi, jos vaikkapa työn tekemisen tavoitteena olisi elannon hankkiminen. Suorastaan masentava ajatus. Parhaan johtamisen maakunnan tavoite on ylevä ja sopii juhlapuheisiin sekä tutkimushankkeisiin. Korkealle asetettu tavoite tarvitaan, jotta jaksamme joka päivä nousta sängystä ja voimme nähdä oman merkityksemme laajemassa kontekstissa. Yhteinen tavoite myös luo yhteistä tekemisen suuntaa. Kukaan ei jaksa yksin ja ihmisistä saa voimaa.

Ilman henkilökohtaisesti ja organisaatiokohtaisesti asetettua tavoitetta ylevä tavoite jää sille kuuluisalle juhlapuheen tasolle eikä konkreettista muutosta koskaan tapahdu. Itse pohdittu ja asetettu oman toiminnan muutoksen tavoite ja sille sopiva mittari laittaa toimimaan.Uskonkin, että jos esiin alkaa nousta yksittäisten henkilöiden ja organisaatioiden tavoitteita, voimme todeta, että parhaan johtamisen maakunta on tekemistä vaille valmis.

Oma tavoitteeni on parhaiden työpaikkojen tekeminen, mikä tuo mukanaan paitsi kasvua, kilpailukykyä ja liiketoiminnallisia voittoja, myös hyvinvointia. Mittariksi olen asettanut 5 keskisuomalaisen yrityksen näkymisen parhaiten työpaikkojen top 20 -listalla vuonna 2020. Aikaa on 7 vuotta. Tiedän jo monia asioita, miten voin päästä tavoitetta kohti. Oppimista on kuitenkin enemmän kuin osaamista. Tästä se lähtee.

Onko liian rohkeaa kysyä, millainen on sinun tavoitteesi parhaan johtamisen maakunnassa?

Uskon, että konkreettiset teot tuottavat tuloksen. Myytinmurtajien tarjoama mahdollisuus kokeiluihin saattaa nousta arvoon arvaamattomaan, ennnenkuin kaikki päivät ovat illassa. Myytinmurtajat käynnistyy maaliskuussa aiemmasta tiedosta poiketen. Ehdit siis vielä mukaan.


Lupasin pari viikkoa sitten lomalle lähtiessäni kokeilla, jos en murehdi ja huolehdi, hoituvatko asiat. Kokeilu onnistui: murehdin tosi vähän ja asiat olivat hoituneet poissaollessani. Yllätyksiä oli tullut vastaan, mutta harvoin kaikki menee Strömsössä. Eikä olisi mennyt, vaikka olisin ollut paikallakin. Kannattaa kokeilla kokeilua! Voit saavuttaa jotain myönteistä ja odottamatontakin!

Thai-kieli on muuten etenkin kirjoitettuna tosi kaunista...