torstai 27. kesäkuuta 2013

Älkäämme unohtako ihmisen voimaa

Kohtasin tänään kaksi johtajakonkaria terassilla, lomanaloittajaisia, myönteistä yhteistyötä ja kaikkea tulevaa tekemistä siinä kai juhlistettiin ja tavattiin muuten vain. Olen etuoikeutettu saadessani kohdata näitä ihmisiä luottamuksen ilmapiiri vallitessa. Arvostan suuresti pieniä kohtaamisia, joissa pääsen kuulemaan kokeneiden johtajien tarinoita ja kokemuksia.

Keskustelu polveili johtamisen ympärillä johtamisen kehittämisen tavoitteiden asettamisesta pitkäjänteisyyteen, Euroopan tasoisen huomion hakemiseen ja maakuntavaltuuston mukaaninnostamiseen saakka. Meidät kaikki pysäytti toisen konkarin tarina yrityksen arvojen merkityksestä kriisitilanteessa. "Kun yritys riisutaan alasti, jäljelle jäävät vain arvot." Tällöin myös me-henki samaan aikaan kasvaa, kun taisteluun valmistaudutaan yhdessä.

Ihmiset ovat valmiita taistelemaan niiden asioiden puolesta, joiden parissa työtään tekevät. Heillä on syy, henkilökohtainen syy, olla töissä juuri siinä organisaatiossa, missä ovat. Viisas ex-projektipäällikkömme Satu Väisänen antoi elämänohjeeksemme ajatuksen: "jokaisessa on enemmän kuin mitä päälle näkyy." Älkäämme siis unohtako ihmisen voimaa vaan hyödyntäkäämme se. Lopputuloksen suoritus paranee ja elämme jokainen hyvää elämää.

Rakkaudella ja kiitollisin mielin
Elina

torstai 30. toukokuuta 2013

Yritysasiakas on myös ihminen

Ihminen tekee ostopäätöksensä tunteella. Kuluttajabisneksessä tämä on tunnettu ja paljon hyödynnetty fakta. Outi Ihanainen-Rokio, kasvuyritys Descom Oy:n henkilöstöjohtaja, kertoi eilisessä TekesTalk-seminaarissa myös heidän bisneksensä kuluttajistuvan. Ohjelmistoyrityksen asiakkaita ovat perinteisesti toiset yritykset, mutta tarve ja asiakkaan käyttäytyminen ostotilanteessa alkavat pikkuhiljaa muistuttaa kuluttujakauppaa. Tätä tarkoittaa käytännössä palveluliiketoiminta.

Seminaarin ryhmätyössä aloimme pohtia, miten havaintoa voisi hyödyntää. Yhtäkkiä myös b-to-b-bisneksessä asiakas ei olekaan konserni tai prosessi vaan oikea ihminen. Myyjän tehtävä ei olekaan enää siis kirjoittaa tarjousta, joka voittaa kilpailijat tarjouskilpailussa vaan innostaa asiakas ja löytää hänen kokemuksestaan aito tarve, jonka ratkaisemiseksi palveluaan tarjota. Joku voi sanoa, että kyllähän tämä on tiedetty. Kysymykseni onkin, toimitko niin, jos kerran tiedät? Koskee muuten myös insinöörialoja. Ellei joku kykene argumentoimaan, miksi insinööri ei olisi samalla tavalla ihminen kuin kaikki muutkin.

Outi Ihanainen-Rokiolle, Suomen Verkkomaksut Oy:n Lennu Keinäselle ja Tiimiakatemian Heikki Toivaselle sekä Tekesille kiitokset hienosta iltapäivästä! Sain paljon ajatuksia! Tärkeimpänä mieleen jäi Lennun ohje: pohdi, mikä on parasta mitä yrityksellesi voisi tapahtua. Loppu on kuulemma tekemistä. Lennulle ja kumppaneille tsemppiä ensi viikon Lontoon reissulle ;)

Rakkaudella, Elina

keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Vauhtia auringosta

Todellinen muutos johtamisessa syntyy vain, jos henkilöstö on mukana. Muuten muutoksen reki on liian raskas johtajan kannettavaksi. Yhdet hartiat eivät riitä, tarvitaan leveyttä! Katseet kohti ympärilläsi olevia ihmisiä siis! Lippo Mikola Novia Finland Oy:stä Oulusta piipahti tällä viikolla jakamassa oman johtamisensa tarinan Parhaan johtamisen opinkierroksella. "Sinä olet vastuussa siitä, miltä työkaveristasi tuntuu" - sanoma kolahti. Lippo kokee johtajana omaksi tehtäväkseen rakentaa ympäristöä, jossa kiittäminen on mahdollista ja helppoa. Niin yksinkertaista se kuulemma on.

Ja niin vierähti lähes kuukausi. Edellisestä tekstistä nimittäin. Kehittämistyössä sanoja ja ajatuksia pulppuaa joskus liikaakin, toisinaan taas ajatus ei joko kulje tai syntymässä olevat ideat ja ajatukset eivät ole vielä verbalisoitavassa muodossa. Jotain tällaista on tapahtunut kuukauden kuluessa. Juuri nyt aurinko paistaa ja mieli on avartumassa kohti seuraavaa ymmärryksen tasoa.

Kohtaamiset Tampere Business Campuksella ja Great Place to Work -instituutissa yhdessä kollegan kanssa viime viikolla nostivat ajatukseni uudelle tasolle, kuten oli tarkoituskin. Kiitos TBClle ja Panulle! Tajusimme, että ainut vaihtoehtomme on tehdä Parempi johtaa hyvin -toiminnasta globaalia. Sitä varten on valittavat sielut, jotka pelastetaan, keskityttävä asiakasnäkökulmaan ja tehtävä pelkästään uusia huipputason juttuja, joilla haastamme asiakasta. Keskinkertaisuus on tuhomme. Niin helppoa se on. Tekemistä vaille valmis.

Rakkaudella,
Elina

perjantai 19. huhtikuuta 2013

Kulttuurin johtaminen

Parhaat työpaikat johtavat kulttuuria ja Asta Rossin mukaan kulttuuri syö strategian aamupalaksi, vai oliko se lounaaksi. Miten rakentaa juuri meille sopiva yrityskulttuuri? Se rakentuu tietysti arvoillemme. Minulta kysyttiin muutama viikko sitten, miten työntekijöidemme arvoja voisi muuttaa. Johtaja oli oivaltanut kulttuurin voiman, mutta jäänyt vielä paitsi tärkeimmästä: jokaisen on saatava toimia omien arvojensa mukaisesti. Arvoja ei voi ylhäältä sanella. Menestyksen kulttuuri rakennetaankin arvostamalla ja kuuntelemalla. Ei ole helppo homma, eikä valmistu ulkoistamalla tehtävä vaikkapa HR:n projektiksi. Kyseessä on sydämen asia.

Rakkaudella, Elina

keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Kevään ja oivalluksen valoa

Opinkierroksella iloittiin porukalla Jokilaakson terveys Oy:n onnistumisista viime viikolla. Ensimmäistä kertaa mukana ollut konepajayrittäjä halusi kuulla erityisesti, miten itseohjautuvuutta johdetaan. Ei mikään pieni kysymys, mutta vastaus voi olla pieniä tekoja. Tilitoimistoyrittäjä sen sijaan kertoi oivaltaneensa, että johtamisen ongelmat ovat yhteisiä toimialasta riippumatta. Huikeaa olla asian ytimessä.

Välillä menee hyvin, välillä huonosti. Ja pimeintä on aina ennen aamun koittoa. Eikä se tule verkostotyössä itsestään. Lukuiset keskustelut ovat johtaneet siihen, että alan taas nähdä nenääni pidemmälle. Konkretiasta kirjoitan, kun se saa muodon. Juuri nyt kannattaa nauttia hyvästä fiiliksestä.

Ensi viikon Hr:n tulevaisuuspäivää odotellessa rakkaudella
Elina

torstai 14. maaliskuuta 2013

Polanskiksi, ei kuitenkaan hänen paikalleen

Musiikkituotantoja, journalismia, psykologiaa ja yritysten kehittämistyötä olen tehnyt tähän saakka. Tänään minusta tuli elokuvaohjaaja.

Seuraavaksi minusta tulee taiteilija, sanoin ääneen miehelleni nähtyääni Jorma Kääriäisestä kertovan  dokumentin. Taiteilijan  tehtävänä on vapauttaa sisällään ja toistensa välilllä syntyvä kehittyvä energia ja jakaa sitä muille. Taiteilija on toisaalta energian ehtymätön lähde, toisaalta heijastepinta, kaikupohja ympäristölle. Kuinka vapauttavaa olisikaan antaa tapojen, arjen, odotusten ja tavoitteiden kahleiden räjähtää pois puristamasta omia käsiä ja energiaa. Tiedänhän minä sen, että itsestä se on kiinni, mutta ei aivan yksinkertaista kuitenkaan. Kääriäisen tarina kosketti ja jätti minuun pienen jäljen: "minäkin haluan kokea tuon!" Mieheni jatkoi matkaansa arvatenkin huokaisten.

Parempi johtaa hyvin -filmifestivaaliajatus syntyi eilen. Joskus vaan on hyvien ideoiden päivä ja oikeat ihmiset oikeassa paikassa. Jäin murehtimaan, miten hyvänen aika saan tämän rakennettua.

Tänä aamuna peilistä katsoi nainen uusien, kai 80-lukuhenkisten, silmälasiensa takaa. Kuin joku olisi sanonut minulle: taiteilija, elokuvaohjaaja. Niinpä niin. Taas yksi hullu idea syntyy ja nyt olen varma, että se pitää toteutaa. Kuka tietää miten, mutta ei sillä ole väliä juuri nyt. Herätin miehenkikin kuulemaan kokemuksestani. Miesparka.

J. Karjalainen kertoi eilen Mennyt mies -kappaleessa esiintyvästä Markusta, joka on eräänlainen Karjalaisen menneestä elämästä koostuva sivupersoona. Miten universumi puhuu sinulle tänään?

Kuuntele aluksi vaikak tämä: http://www.youtube.com/watch?v=6ym2F3rbKmM

Rakkaudella Elina

torstai 21. helmikuuta 2013

Kokeilu viestin jäsentämisestä

Suomen parhhat työpaikat julkaistiin viime viikolla. Parhaaksi ylsi jälleen Futurice Oy. Riku Valtasola, Tampereen yksikön vetäjä, oli eilen mukana Parhaan johtamisen opinkierroksella kertomassa heidän johtamisen tarinansa. Futuricella johtaminen vaikuttaa perustuvan viestinnän avoimuuteen ja yksinkertaisiin yhteisiin pelisääntöihin.

Avoimen viestinnän on tärkeää hahmottaa lopulta, mikä vastuu kenelläkin on. Vaikka koko organisaatiolla on mahdollisuus vaikuttaa yhtiön strategiaan, johdolla on vastuu kokonaisuuden kokoamisesta. Vaikka vaikuttamisen mahdollisuuksia on, kenenkään ei tarvitse pelätä joutuvansa vastuuseen ideastaan. Tämä vapauttaa varmasti monen mieltä ja tarjoaa aidon mahdollisuuden tuoda omat ideansa esille.

Viestien huolellinen jäsentäminen on toinen tärkeä elementti avoimen viestinnän kulttuurissa. Haluankin nyt kokeilla itse tätä. Lupaan tulevan kahden viikon kokeiluperiodin aikana viestiä itse mahdollisimman selkeästi. Toivon saavani tällä aikaa muutoksen omassa ajattelussani, mikä johtaisi siihen, että voisin paremmin luottaa muiden tekemiseen, kun kokisin itse viestineeni selkeästi.

Opinkierroksella opimme myös, että kuuntelemisessa on heittäydyttävä hetkeen, omaa agendaa ei voi olla, jos aidosti pyrkii kuuntelemaan. Kirjoitettuna tuntuu itsestäänselvältä, mutta kokeilepa oikeassa elämässä.